NED Software Consulting Oy on avaihenkilöiden omistama suomalainen IT-konsultointi yhtiö. Liikevaihtomme muodostuu kolmesta osa-alueesta: resurssivuokrauspalvelut, loppuasiakasratkaisut sekä koulutuspalvelut.
Suurin osa liikevaihdostamme on perinteisesti tullut resurssivuokrauspalveluista. Tarjoamme asiakkaille kustannustehokkaan, skaalautuvan ja joustavan palvelumallin ohjelmistokehitysprojektien resursointiin. Pitkän kehittelytyön tuloksena syntynyt palvelumallimme yhdistää sopivassa suhteessa on-site palvelut asiakkaiden tiloissa Suomessa sekä near-shore palvelut Pietarin toimitiloissamme. Tällä hetkellä noin puolet henkilöstöstämme on sijoittunut pääkaupunkiseudulle ja loput Pietariin, jonka kautta tarjoamme palveluita myös Venäjän markkinoilla.
Resurssiliiketoiminnan asiakkaitamme ovat lähinnä isot it-talot, kuten Logica Finland, Avanade, SYSteam Business Solution, Trainers' House, mutta joukossa on myös loppuasiakkaita niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Menestyksemme resepti on yksinkertainen, emme myy massaa, vaan huippuosaamista kappaletavarana. Tarjoamme asiakkaille senioriluokan osaamista on-site palveluna, minkä tueksi avaamme heille mahdollisuuden hakea joustoa ja skaalautuvuutta near-shore yksikkömme kautta. Lue lisää palvelumallistamme tästä.
Pietarin toimipiste toimii meille myös tuotekehitysalustana, kun olemme käynnistäneet tuotekehityshankkeen, jonka puitteissa kehitellään uudentyyppistä prosessienhallintaohjelmistoa. Tavoitteenamme on kasvaa merkittäväksi peluriksi nopeasti kasvavilla Business Process Management markkinoilla. Lue lisää tästä.
Tutustu NED:n toimintatapaan ja tervetuloa kumppaniksemme!